Kirjoittaja
[Poistin kommentoinnin toistaiseksi koska siinä saattoi kommentoida yhdellä tapaa ilman että pääsin sensuroimaan henkilötietojen vuotamista]
Kirjoituksia ihmissuhdeasioistani, jotka keskittyvät PUA:ksi, eli Pick Up Artistiksi, eli pokaustaitajaksi kehittymiseen. PUA on henkilö joka saa naiset pitämään hänestä ja haluamaan häntä ja hänet sekä kykenee viettelemään kaikennäköisiä naisia joita haluaa. PUA saa myös miehet pitämään hänestä miehenä ja kunnioittamaan häntä.
PUA-filosofia on sosiaalisten taitojen kehittämistä, henkistä (ja fyysistä) itsensä parantamista ja hyvän elämän tavoittelua.
PUA toimii eettisesti eikä pyri saamaan seksiä millä hinnalla tahansa, vaan haluaa että nainen voi paremmin ja on tyytyväinen itseensä ja PUAhan PUAn tapaamisen ja lähdön jälkeenkin.
PUA ei hanki itsevarmuutta alkoholista vaan PUA juo vain vähän sosiaalisesti jos sitäkään. Sillä todellinen itsevarmuus ei ole PUAlle nestemäistä vaan henkistä.
PUA ei tuhlaa rahaa naisiin ennenkuin PUA on suhteessa naisen kanssa. PUA ei osta naisille juomia elleivät he ole jo PUAn kavereita ja silloinkin vain jos PUA ostaisi samalla lailla myös miespuolisille kavereilleen.
Suhteessa oleva PUA on rehellinen ja hän kertoo avoimesti muista tyttöystävistään, mikäli haluaa tunnustella parisuhdetta moniin naisiin ennenkuin tietää ketä oikeasti rakastaa. PUA myös sallii saman tyttöystävilleen.
En paljasta nimeäni tähän julkisesti, mutta voit kutsua minua Tarvoksi, se on valitsemani peitenimi.
Haluan myös esittää tässä kiitokseni Kaidelle, joka on ollut PUA-skenessä minua kauemmin ja esitteli minulle PUA-filosofian ja sai minut siihen mukaan ja toivottavasti tämän blogin avulla joku muukin löytää saman. Lisäksi kiitän kaikkia rakentavia ja hyviä pokausneuvoja antaneita ja antavia.
PUA-filosofia on muuttanut elämäni parempaan suuntaan. Ennen olin sosiaalisesti onneton, enkä tiennyt miten sosiaalisella kentällä tuli toimia, minulla oli halu olla naisen kanssa mutten tiennyt miten se onnistuisi enkä usein edes kuvitellut että minulla olisi mahdollisuus saada haluamiani naisia tai että edes ansaitsisin heitä. Ennen PUA-filosofiaa olin 23 vuotias poika, jonka seksi- ja suhdekokemukset rajoittuivat kaverillisiin pariin poskisuukkoon ja kerran kädestä kiinni pitämiseen. Ja näihinkin oli tyttö tehnyt aloitteen, koska itselläni oli niin huono itsevarmuus enkä tiennyt miten sosiaalisissa tilanteissa kuuluu toimia. Joskus välillä olin jotakuta uskaltanut halata oma-aloitteisesti. Treffeillä olin käynyt ehkä noin 8 kertaa, jotka aina olivat jääneet ainoiksi saman tytön kanssa. Useimmin siksi ettei minua kiinnostanut, jokunen kerta minua olisi saattanut kiinnostaa jos tyttö olisi pyytänyt nähdä uudestaan ja ehkä kerran tai kaksi olin kiinnostunut uusista treffeistä, mutta silloin(kaan) tyttö ei ollut. Kaikki sain joko kaverien järkkääminä tai nettideittisivuilta. En muista yhtään tosielämän pokaustilannetta joka olisi johtanut treffeihin tai että olisin koskaan kysynyt edes jotain tuttua tyttöä treffeille (kahdestaan johonkin) josta olisin tykännyt.
Nyt kuitenkin PUA-filosofian avulla olen jo onnistunut saamaan suudelmankin ja kädestäkin olen pitänyt ainakin kolmea tyttöä! Lisäksi melkein seurustelin/melkein sain tyttöystävän kerran (kävin monta kertaa treffeillä saman tytön kanssa)! Itsevarmuuteni ja itsetuntonikin ovat paljon paremmat nyt ja olen alkanut ymmärtää miten sosiaalisella kentällä tulee toimia, varsinkin naisten kanssa. Olen myös saanut useita naisia antamaan minulle yhteystietojaan, ilman että olen sitä suoraan pyytänyt ja jos olen vähän suorempaan pyytänyt jollain tekosyyllä, niin saanut yhteistietoja jopa useilta saman illan aikana. Lisäksi ei ole ollut kovin vaikeaa saada tanssipartneria tanssitunneille enää (kutsun hyväksymis% n.50), toisin kuin vielä aivan PUA-filosofiaan tutustumisen alkuaikoina (kutsun hyväksymis% 5-10). Lisäksi olen monen naisen kanssa, joista tykkään, käynyt kahdestaan hengailemassa esim. museossa, yökerhossa, vaeltamassa, konsertissa, tanssimassa, kävelyllä ja ruokaa laittamassa. Kuitenkin vielä pitää kehittyä PUAna että saa näistä hengailuista enemmän kuin kaverillisia ja kykenee saamaan ja antamaan kiinnostusta, flirttailemaan ja etenemään siitä viettelevyyteen ja seksuaalisuuteen, koska muutoin ne jäävät aina vain siihen että kaksi kaveria hengaili kahdestaan. Mutta kehittyä tässä PUAilussa on tarkoitukseni koko ajan! Vielä en voi sanoa olevani PUA, vaan vasta sinne kehittymässä.
Kaikki nimet ovat muutettuja.
Muutos 21.1.2010: Laitoin ennakkosensuurin blogikommentteihin blogissa esiintyvien henkilöjen anonymiteetin suojaamiseksi. Sensuroin siis vain kommentit joissa paljastatetaan joidenkin henkilöjen henkilötietoja tai muuta anonymiteettiä vaarantavaa tietoa tai vihjailua, muuten käytän harkintaani mitä kommentteja julkaisen.
|
Eilen kävin vaihtarien bileissä yökerhossa.
Järjestin sitä ennen esibilekutsut luonani, jonne kysyin seitsemää kaveria. Heistä vain yksi tuli ja hänkin lähti jotain kymmenen minuutin päästä, mutta sain kyseltyä häneltä neuvoa, että mitä kannattaa kirjoittaa naiselle, että hän tuntisi tulonsa tervetulleeksi sinne, mutta kuitenkin saisi tietää, että luokseni ei ole tulossa ilmeisesti ketään ja voisimme myös nähdä paikan päällä. Kaverini ehdotti että vain soittaisin, mutta kieltäydyin, koska kirjoittaessa tekstiviestiä voin perusteellisesti miettiä kaikki lauseenmuodostukset ja sanamuodot niin, että niistä välittyy juuri se mitä haluankin sanoa. Lopulta en sitten saanut tarpeeksi hyvää tekstiviestiä aikaiseksi ja jätin lähettämättä, ja tyttö sitä paitsi oli laittanut netissä viestin, että eipäs tulekaan.
Olin vähän surullinen ja pettynyt, koska kukaan ei tullut kutsuilleni. Minulla olisi ollut mehua, suolapähkinöitä ja banaanilastujakin. Kuuntelin sitten vielä lisää panhuilucovereita suosituista pop-lauluista ja klassisista musiikkikappaleista, jotka olin jo laittanut heti kutsujen aluksi soimaan. Suosikkejani on mm. Eclipse - Panflute only instrumental orkesterilta coveri Queen -orkesterin laulusta Living on my Own ja Magic Panflute nimiseltä albumilta kappale Air No. 3. Joka on alunperin klassista musiikkia. Kolmantena mainitsen vielä Rosenstein: Adagio -laulun Dinu Radulta. Nuo kaksi viimeistä on sellaisia surumielisiä mitkä sopivat erinomaisesti tilanteeseen kun kukaan ei tule kutsuille ja jää yksin. Esittäjistä tykkään erityisesti esimerkiksi Dinu Radusta ja Simeon Lucasta.
No menin joka tapauksessa sitten yksin sinne vaihtaribileisiin. Siellä menin sitten moikkailemaan ihmisiä joita tunsin ja seisoin heidän seurassaan niin kauan kunnes lähtivät tai saivat oloni tuntemaan vaivaantuneeksi, sen jälkeen etsin aina seuraavan ihmisryhmän mihin tuntui hyvältä idealta tunkeutua. Näin myös siellä bileissä yhden tytön jonka olen nähnyt jotain neljä kertaa, mutta en silti ole saanut mentyä juttelemaan. Heti ensi kertaa kun näin hänet, niin ajattelin, että wau, tuossapa on tosi ihanan näköinen ja söpö ja sympaattinen tyttö ja ehkäpä vähän ihastuin samoin tein. Ja hän hymyilee paljon, minuakin kohti, ja ihanasti. Aina kun tiedän että hän saattaa olla jossain, ajattelen että sitten kyllä menen ja kysyn miten menee tai kerron että haluan saada kavereita tai suoraan vaan sanomaan, että haluan tutustua heihin. Mutta sitten kun nään hänet niin kaikki puaitsevarmuus katoaa ja katson nopeasti poispäin. Hän jopa usein hymyilee minulle kun katson häntä kohti ja silti aina välttelen jatkuvasti katsomasta häntä päin. Tunnen itseni aivan huonoksi kun en uskalla tehdä mitään aloitetta, vaikka haluan saada mentyä juttelemaan hänelle ja selvittää, että onko hän kiva vai ehkä ei. Jos ei ole, niin tiedän että ei kannata häntä sitten ajatella ja havitella, joten juttelemaan olisi mentävä, että tietää mitä menettää.
Siellä bileissä oli toinenkin tyttö, josta tykkään kovasti, hän ilmeisesti haluaa olla vain kaveri minulle, mutta kiva sekin.
Sitten jossain vaiheessa tilasin kokiksen ja join sen. Menin tanssilattialle juotuani kokiksen ja aloin tanssimaan. En osaa tanssia sen musiikin tahtiin mitä siellä soitettiin, enkä oikeastaan edes tykännyt siitä musiikista. Joten ajattelin käyttää sellaista temppua, että pidän sitä musiikkia pilkkanani ja tanssin ihan päin mentyä ihan typerillä ja rytmiltään epäsopivilla liikkeillä. Opein tämän yhdeltä kaveriltani jotain pari vuotta sitten. Ja se toimi niin, että lopulta joku ihan ookoo tyttö tuli minua viehättävän kaverinsa kanssa luokseni ja katseli minua. Katselin takaisin ja jatkoin hymyilya, jota olin tehnyt koko ajan, koska pua hymyilee, koska se on alfauroksen tunnusmerkki. Olin myös löysännyt kravattia ja avannut kolme ylintä nappia niin, että aluspoolopaitani näkyi.
Kohta sitä sitten jo koskinkin tätä tyttöä ja vähän pyöräytin ja tanssin tosi lähellä, koska hän vähän niinkuin painautui minua vasten. Hänen kaveriinsa en saanut edes katsekontaktia, ajattelin silloin, että ehkä hän ei tykkää minusta kun ei katso minua ja ei hymyile minulle, mutta ehkä hän oli ujo. Joka tapauksessa, tämä kanssani tanssiva tyttö sitten kysyi, että mistä olen eikä halunnut uskoa, että olen suomalainen, koska hänkin varmaan preferoi ulkomaalaisia, niinkuin minä keskieurooppalaisia. Kuitenkin sanoi, jotain että kiva yllätys, että olen suomalainen tms. Kohta tanssin hänen kanssaan niin, että hän käänsi selän minua vasten ja sillon minulle tuli viesti mieleeni jonka eräs suomalainen kollegavaihtari oli sanonut kun itse olin vaihdossa. Silloin oli samanlainen tilanne, nainen tanssi edessäni selkä minuun päin: "Ota [nimi muutettu] lanteesta kiinni" Silloin olin liian nössö enkä ottanut. Nyt otin.
Ensin vyötäröstä sitten laskin kädet lanteille. Hän jatkoi tanssimista ja painautui jopa vähän lähemmäs ja minun piti vetää lantiotani taaksepäin, ettei hän olisi tuntenut penistäni housujeni läpi ja hetken olin siinä sellaisessa tilanteessa jonka liike toi mieleeni sukupuoliyhdynnän. Ajattelin, että en oikein ymmärrä mikä on sopivaa ja mikä ei ja ajattelin, että ei varmaan ole sopivaa keskellä tanssilattiaa näyttää siltä, että harrastaa seksiä vaatteet päällä. Siispä irrottauduin tanssiotteesta.
Kohta tanssilattialle vyöryi pari afrikkalaista miestä, jotka vaan suoraan menivät tyttöjen luo ja nappasivat kiinni, ei mitään epäsuoraa avausta tai edes suoraakaan avausta, ei kinoeskalaatiota olkapäältä eteenpäin, vaan suoraan kainaloon. Ei se sen tytön kaveri niiden kanssa kauaa viihtynyt vaikka kovasti yrittivät ja ahdistivat, mutta se mun kanssa tanssinut tyttö jäi sen yhden afrikkalaisen kanssa. En kuitenkaan halua ottaa niistä kahdesta afrikkalaisesta mallia, ei se ole oikein kunnioittavaa sillä tavalla suoraan hypätä kinoeskalaation puoleenväliin ilman kiinnostuksen merkkejä ja edes avausta. Heidän kannattaisi lukea vähän pelimiesoppaita, etteivät pilaa mainettaan lisää. Toinen niistä afrikkalaisista miehistä tuli ja halasi minua voimakkaasti ja pitkään ja teki afrikkalaisia kättelyliikkeitä kanssani. Kopioin käytöksen häntä kohtaan koska ajattelin, että se on ystävällistä, mutta tuli mieleeni, että ehkä muut luulivat sitten, että olen hänen kaverinsa ja pilasin mainettani kaveeraamalla röyhkeän tyypin kanssa. Enpä tullut ajatelleeksi, mutta en kuitenkaan haluaisi olla ilkeä.
Sain samana iltana myös #closen yhdeltä ihan kivan oloiselta tytöltä, jonka kanssa voisin hengailla myöhemminkin. Hän sanoi minulle, että "call me! okay?". Menin siinä vähän vaikeaksi ja sanoin jotain, että eeh.. okay.. Koska en tykkää soittaa, kun puhelimessa puhuminen on vaikeaa minulle. Toivottavasti tekstiviestikin käy.avaukseen.
Kävin wingmanin kanssa yksi päivä ensimmäistä kertaa päiväpokailemassa, olen ajatellut että se voisi sopia minulle paremmin kuin yökerhot ja baarit. Ensin nähtiin keskustassa ja siinä oli heti kaksi tyttöä ja mietin pitkään millä ne avaisin ja ehtivät siinä ajassa jo lähteä pois. Sitten menimme sisälle kauppaan ja päätin, että minäpäs suihkautan hajuvettä ranteisiin ja menen kysymään naisilta kumpi on parempi. Suihkutin vasempaan ranteeseen näytepullosta Hugo Boss -merkkistä tuoksua ja toiseen ranteeseen Versacen tuoksua. Vähän aikaa kiertelin kauppakeskuksessa etsimässä tyttöä jolta kysyisin. Sitten vaatekaupassa tuli vastaan tyttö, mutta sitten kun olisi pitänyt avata, niin mieleen tuli, että olisipas aika outoa jos joku vaatekaupassa kysyy mielipidettä hajuvesistä, niinpä menin samaan tilaan mistä ne tuoksutkin oli ja näin tytön. Menin hänen luokseen ja avasin: "Moi! Voinko kysyä naisen mielipidettä?", hän vastasi: "Joo", johon jatkoin: "Kumpi näistä tuoksuista sopii mulle paremmin?" ja ojensin ranteitani häntä kohti. "Onks tää joku vitsi?" hän epäili hymyillen. Sanoin siihen jotain, että eiku haluan vaan mielipiteen kumpi sopii paremmin mulle. Sitten hän oli myöntyväinen ja haistoi ranteitani ja sanoi, että ei haista siitä toisesta ranteesta mitään. Kerroin, että taisin vahingossa suihkuttaa ohi sen ranteen, mutta pieni haju pitäisi olla siinä ranteen syrjässä. Hän kysyi mitä tuoksuja ne on ja kerroin. Hän kertoi pitävänsä Hugo Bossista, mutta ei juuri haistanut sitä ja sanoi, että se Versace olisi sitten parempi. Kiitin ja huomasin, että hän hermosuneesti alkoi näperrellä kädessään olevaa paperipalaa ja tuntui, että ehkä tämä oli tässä, joten sanoin: "moi moi" ja lähdin.
Seuraavan lähestymisen tein kun olimme ruokaosastolla. Siellä oli nainen hyllyjen välissä ja menin siihen lähellä ja katselin hyllyjä mietteliästi, kuten olisin ajatellut "mitäköhän mä nyt ostaisin, mitä ruokaa pitäisi tehdä". Sitten menin naisen luo ja sanoin: "Moi! Voinko kysyä naisen mielipiteen?", johon hän vastasi: "Joo". Jatkoin siihen: "Mitä kannattaa tehdä ruuaksi jos nainen tulee kylään?". Hänestä vaikutti siltä, että tykkäsi kun tulin juttelemaan. Luulen, että naiset haluaa tulla ennemmin isketyksi juuri esim. kaupassa kuin vaikka jossain yökerhossa, se on varmasti romanttisempaa. Hän ehdotti, että tekisin kanaa ja riisiä ja salaattia. Vihjailipa vielä, että hän ainakin tykkäisi ja kelpaisi hänelle. Ehkä hän halusi että olisin kutsunut hänet syömään tai ainakin tutustunut paremmin siinä tai myöhemmin. Harmi vaan, että hän ei selvästikään ollut kasvissyöjä. Hän toivotti minulle onnea illan suhteen ja minä kiitin. Sitten lähdin siitä pois.
Ulkona näin vielä tytön odottelemassa kadulla ilmeisesti jotakuta. Menin hänen luokseen ja kysyin: "Moi! Voinko kysyy sun mielipidettä?". Hän vastasi myöntyen. "Mikä ois joku hyvä miesten vaatteita myyvä liike?" Kysyin tämän jo senkin takia, että se on stylelife-challengen seuraava tehtävä jota en ole vieläkään päässyt suorittamaan hyväksytyksi. Hän ehdotti Jack and Jones -nimistä liikettä ja lisää wingmanin kanssa udellessamme hän kertoi, että siellä myydään nuorekkaampia vaatteita kuin esim. Dressmanissa. Itse hän ei osta vaatteitaan sieltä, vaan internetistä hänen mukaansa. Tarjosin hänelle turkinpippuria vastaavia salmiakkimakeisia pussista, jotka olin ostanut ruokaosastolta, mutta hän kieltäytyi joten kiitin häntä mielipiteestään kuitenkin ja hyvästelin.
Sain 3 kylmiltään lähestymistä ja wingmanini sai 4. Kumpikaan ei saanut yhtään closea. Oli hyvä ja onnistunut fiilis, että saatiin avauksia ja myönteisiä vastauksia joka ikiseltä jolle mentiin puhumaan!
Ajattelin tässä joku päivä, että ei jaksais enää käydä sargaamassa baareissa ja yökerhoissa normaaleina viikonloppuöinä, kun siinä se panos-tuotossuhde on niin heikko. Usein niissä on melko vähän sellaisia naisryhmiä mitä huvittaisi mennä pokaamaan ja suurimmalti osalta siellä on miehiä vaan. Ehdottelinkin yhdelle kaverille, että haluisko se alkaa harjottelee päiväpeliä mun kanssa. Kaide oli kuitenkin lähdössä käymään paikallisessa uudessa baarissa ja päätin, että no voisin mennä sinne sen mun toisen kaverin kanssa käymään ja tsekkaamaan sen paikan.
Saavuimmen kaverin kanssa paikalle niin että oli vielä pari tuntia aikaa olla siellä ennen venue changen toteuttamista. Taas oli vähän approach anxietyä ja wingman tekikin jo pari cold approachia ennen kuin itse sain tehtyä yhtään. Yhdessä vaiheessa paikalle tuli naispuolinen kaverini, enkä huomannut, ennen kuin hän huusi "Tarvo!" ovelta. Tämä olikin hyvää DHV:tä, eli näyttää, että minulla on naispuolisia kavereita. Esittelin hänet sitten wingmanillenikin. Kun DHV on nostanut Social Proofin korkeammalle, settien avaaminen käy helpommin.
Sain tehtyä yhden cold approachin, ennen kuin Kaide saapui paikalle. Näin kahden naisen setin ja päätin, että haluan harjoitella avaamista ja approach anxietyn lievittämistä heihin, vaikka en heistä ollutkaan kiinnostunut. Keräsin rohkeutta jonkun aikaa ja mietin hyvää avausta. Lopulta keksin sellaisseen avauksen, että menen kysymään missä heidän mielestään on olkavarsi ja missä käsivarsi. Kävelin heidän luokseen ja sanoin: "Missä teidän mielestä on olkavarsi ja käsivarsi?", johon he vastasivat: "Mitä, ei me kuultu?". Huomasin, että unohdin tervehtiä, joten nostin oikean käteni pystyyn ja näytin heille kämmentäni ja sanoin ""Moi! Voinks mä kysyy teidän mielipidettä yhteen asiaan?", vastasivat: "No", jatkoin: "Missä kohtaa on olkavarsi ja mis on käsivarsi?". He näyttivät, että "Tämä on olkavarsi ja tämä on käsivarsi". Siihen jatkoin: "Okei, no mikä tossa olkavarren alla sitten on?". Johon toinen heistä sanoi: "Se on kyynärvarsi." Silloin ajattelin, että "niin tietysti, miten mä unohdin tollaisen." ja kysyinkin. "Mistä tiedätte noi jutut?" Johon vastasivat: "Toi nyt oli ihan helppo.". Vastasin: "Jaa, en mä vaan tiennyt" ja toinen sanoi: "No sä ootkin tyhmä!". En ottanut itseeni vaan pelasin mukana ja sanoin, että "no kai sit oon vähän tyhmä." Tämä joka sanoi minua tyhmäksi kysyi sitten: "Onks tää joku piilokamera?". Alkoi tuntua, että ei tuosta taida mitään tulla ja kaverini sanoi heille "mukavaa illanjatkoa" ja sanoin: "moi moi" ja mentiin pois.
Kaide tuli pian paikalle ja hän tilasi Shirley Temple coctailin. Minäkin halusin koittaa tuota coctailia ja pyysin Kaidelta sen reseptin, koska hänellä oli se mukanaan paperilla ja näytin baarihenkilölle, joka teki sen reseptin mukaan sen minulle. Pian Kaide oli menossa pokaamaan samaa settiä, johon olin käyttänyt keksimääni käsivarsiavausta. Kaide sai pidettyä hyvin heidän kiinnostustaan yllä ja menin seisomaan tämän minua tyhmäkis sanoneen naisen eteen ja Kaiden viereen. He katsoivat Kaidea ja minua ja ajattelivat ilmeistä päätelleen, että mikä tää juttu on. Kaverini jäi seisomaan parin metrin päähän meistä katsomaan kun oltiin setissä Kaiden kanssa.
Sitten tämä nainen kysyi minulta mitä juon. Vastasin, että alkoholitonta Shirley Temple cockailia, jota Kaide suositteli ja kohta Kaide kaivoi lompakostaan reseptin ja näytti sen naiselle. Kaidella oli myös muita papereita lompakossaan ja kohta puhe siirtyi siihen että Kaide tykkää laulaa karaokea ja tämä vain lisäsi naisen kiinnostusta Kaideen. Näitä naisia tuntui hämmästyttävän, että mitä tyyppejä me oikein ollaan ja kerroin heille että me ollaan siellä pokaamassa naisia ja me opetellaan ja harjoitellaan muutenkin naisten iskemistä. Hän ei oikein uskonut ja sanoi, että noista kahdesta muusta tyypistä voisi sen vielä uskoa, mutta ei musta. Että ei mun tarvitse opetella pokaamaan naisia kun olen niin viehättävä.
Kerroin, että hän on väärässä ja naisten pokaamiseksi täytyy osata kaiken näköisiä juttuja ja mulle on ihmiset sanoneet, että mun sosiaalisessa ulosannissa on vikaa ja siksi opettelen juttuja. Hän ei vieläkään uskonut, vaan sanoi, että vaikutan siltä että mulla on tilanne hallinnassa. Oikaisin häntä taas sanomalle, että ennen olin tosi ujo enkä uskaltanut tulla puhumaan naisille. Nyt uskallan ja en ole ujo vaan tällainen ja levitin jalkani leveämmälle alfaurosmaisempaan asentoon demonstroidakseni että oon itsevarmempi. Kerroin myös, että olen opetellut kaikennäköisiä juttuja kuten origamin ja alitajunta-analyysejä ja kysyin haluisiko hän, että teen hänellä tällaisen psykologisen analyysin. Hän halusi, joten tein hänelle nopeahkosti kuution. Hän ei myöskään tuntunut uskovan, että olen neitsyt vaikka vakuutin hänelle asian olevan näin. Kaide huomautti, että hän ei ole siis neitsyt, vain minä olen. Kaide myös kertoi, että hän ei tee käsiala- yms. analyysejä, johon lisäsin, että niin joo, osaan käsiala-analyysiäkin. Tämä nainen sitten sanoi, että ollaan jo tosi hyviä pokaamaan, ettei me tarvita tollaisia juttuja, että kyllä hän mua panisi ja Kaideakin, mutta sitä mun kaveria ei, kun se ei ollut sanonut koko aikana mitään, vaan seisonut siinä sivummalla katselemassa meitä. Hän vielä toisti, että lähtis kyllä meidän mukaan vaikka saman tien ellei olisi naimisissa. "Panisin.", sanoi hän meille. Ei me sitten kuitenkaan kyllä lähdetty panemaan kukaan meistä.
Me sitten sanottiin hyvät illanjatkot ja moikat näille naisille, kun meidän piti vaihtaa paikkaa toiseen yökerhoon/baariin. Siellä kesti taas hetki ennenkuin löydettiin settejä avattavaksi. Näin yhden kännisen tytön ja ajattelin, että tohon mä harjottelen avaamista. Se istui mun kaverin taa tuolille. Joten kävelin sen luo ja sanoin. "Moi! Saanko kysyä naisen mielipiteen," Hän näytti hämmästyneeltä ensin, mutta sitten huitoi kädellään minulle, että mene pois. Sanoin: "Asia on minulle harvinaisen selvä" (opein tuon Kaidelta) ja menin takaisin kaverin luo. Mutta kyllä mä siellä tutustuin yhteen kivaan tyttöporukkaankin ja varsinkin yhteen niistä, mutta siitä sitten enemmän ehkä joskus toiste kun selvitän mihin se johtaa.
Korjaus: Se on siis: "Asia on minulle harvinaisen kirkas", Ei 'selvä'.
Olin muutama viikko sitten wingmanin kanssa pokaamassa humanistiyökerhossa ja availtiin siellä jokunen setti ja huomattiin yhdessä vaiheessa vaaleahiuksinen nainen kaverinsa kanssa. Naisen kaveri näytti melko iäkkäältä, ehkä 40 vuotiaalta, mutta nainen itse oli ok. Mietimme menisimmekö avaamaan, muttemme keksineet mitään hyvää openeria. Myöhemmin illalla tämä vaaleahiuksinen nainen meni baaritiskille ja tunsin että hän katselee minua ja koitin miettiä jotin avausta jonka voisin mennä heittämään hänelle. Hän kuitenkin tuli kohta juttelemaan minulle ja kertoi, että asumme lähellä toisiamme ja hän oli havainnut minut asuinalueellamme. En aivan täysin muistanut häntä, mutta osasin yhdistää hänen antamiensa tuntomerkkien (aika, paikka) perusteella hänet oikeaan naiseen.
Puhuimme juttuja ja jotenkin juttu eteni siihen että hän tykkää kirjoittaa ja siihen että mulla on blogi johon kirjoittelen juttuja. En tietenkään kertonut että se oli tämä blogi, vaikka hän otti puheeksi, että on lukenut sen "sosiologineitsytpojan" blogia, ja sanoi: "sä et oo se", en korjannut hänen väärinkäsitystään, koska oletin, että se olisi saattanut vahingoittaa pokausmahdollisuuksiani. Samassa myös päätin, että tähän tyttöön en käytä kuutiota enkä origamia koska se olisi paljastanut minut. Kuitenkin kerroin että tunnen tämän tyypin ja sattumalta mulla onkin sen blogin salasana ja voisin joskus näyttää sen koneelta, koska en saa antaa sitä salasanaa eteenpäin. Hän oli myöntyväinen tähä. Hän oli myös lukenut Pelimies -kirjan ja Mystery Methodin.
Kun yökerho oli menossa kiinni, lähdimme kotiin ja tämä nainen tuli samaa matkaa kotiin. Kun olimme niillä kohdilla että tiemme kotiin olisivat menneet eri suuntiin, ehdotin hänelle, että voisin näyttää hänelle sitä blogia koneelta ja ehdotin että menisimme hänen luokseen lueskelemaan sitä. Hän kuitenkin vastusti ehdotusta ja halusi mennä minun luokseni. Siellä taas oli epäsiistiä, mutta suostuin kuitenkin, kunhan ensin jätin hänet viideksi minuutiksi oven ulkopuolelle, että siistin pahimmat epäjärjestykset pois silmistä. Kotonani esittelin hänelle pelimieskirjallisuuskokoelmaani, mutta hänestä hierontaopaskirjani oli paras pelimiesopaskirjallisuudestani. Koitin vihjailla, että mulla ei oo ketään harjotusmateriaalia hieronnan opiskeluun ja hän jotenkin oli puoli suostuvainen jos ottaisin pois olkakassini, jonka tein mutta sitten ujostelin liikaa etä olisin uskalanut ehdottaa hierontaa. Päädyimme sitten lukemaan tätä blogia ja hän ihmetteli, että eikö tämän kirjoittaja vieläkään ole edistynyt mihinkään viime näkemästä, kerroin, että ei ole.
Nainen katseli minua siihen malliin, että jos olisin uskaltanut heittää saman Mysteryn suuteluclose-kysymyksen, minkä ekassa kissclosessa, olisin mitä todennäköisemmin onnistunut saamaan kissclosen taas. Jotenkin päässäni kuitenkin oli jotain estoja, että tuntui että ei tunnu siltä että pitäisi tehdä niin ja että se ei olisi luontevaa, joten en edennyt mihinkään. En saanut edes kinottua. Kun lopulta nainen ei enää jaksanut odottaa aloitettani sanoi, että lähtee kotiin ja odotti reaktiotani ja kun en vieläkään tehnyt aloitetta niin lähti, ovella sain vielä viimein aikaiseksi sentään halauksen, mutta siihen se jäi. Tuntui, että olisin saattanut saada sinä päivänä vapautuksen neitsyydestäni jos vain olisin uskaltanut tehdä aloitteita.
Seuraavana päivänä hän lähetti minulle tekstiviestin, jossa tiedusteli mahdoinkohan se olla minä joka tätä blogia kirjoittaa. Tunnustin sen ja pienen arvostelun hänen puoleltaan ja puolustukseni jälkeen hänestä se oli ok. Kutsuin hänet treffeille katsomaan kanssani elokuvaa, mutta hän oli jo sopinut muuta menoa mutta sanoi että muuten olisi tullut. Menin sitten yksin katsomaan elokuvan, kun kukaan muukaan tyttö eikä poikakaan lähtenyt kanssani. Hän itse ei ehdottanut mitään tapaamista enää missään vaiheessa joten en minäkään sitten. Näin hänet kuitenkin taas eräänä yönä kun olin pokaamassa wingmanin kanssa ja taas menimme yksin melkein kotiin asti ja jäimme juttelemaan jotain tunniksi ennen eroamista kotiin, myöhemmin hän kertoi, että tuolloin minun olisi pitänyt tajuta jo suudella. En kuitenkaan niin tehnyt.
Näin hänet vielä kerran sattumalta kun olin taas pokaamassa wingmanin kanssa. Ensin menin juttelemaan hänelle ja hänen kavereilleen jotain mitä kuuluu ja pokailujuttuja ja hän oli yhä vaan sitä mieltä että pua-jutut on huono juttu ja mun pitäisi jättää ne ja sen sellaista. Sitten kun näin hänet uudestaan saman illan aikana tuli taas keskustelua pokailusta sun muusta ja myös suutelusta ja mistä tietää koska sellaista olisi sopiva tehdä, jolloin hän sanoi sen että olisi täytynyt silloin viimeksi kun näimme yöllä niin tajuta suudella. Sitten heitin jossain vaiheessa mysteryn suuteluclose puatempun, eli kysyin "Haluaisitko suudella mua". Hän sanoi "En tiedä kun [selitystä]". Wingmanini heitti siihen, että "En tiedä!" ja osoitti, että sillon täytyy ottaa selvää. Menin vähän hämmilleni kun hän oli antanut siihen jotain selitystä ja sitten joku hänen kaverinsa tuli saman tein siihen viemään hänen huomionsa. Mutta kun kaverinsa oli lähtenyt niin sitten hän kyllästyi saamattomuuteeni ja sanoi jotain ja sitten suutelimme. Se oli mun toinen suuteluclose! Mutta hän ei tuntenut olevan ihan täysillä mukana. Ehkä hän taisi haluta vain antaa suukon mutta lähdin ihan täysillä suutelemaan, suljin silmät ja koitin antautua suutelemiseen. Sitä kesti ehkä vaan jotain kolme sekuntia ja sitten hän lopetti ja lähti saman tien kävelemään pois ja jäin hyvin hämilleni, miksi hän lopetti ja poistui yht'äkkiä sanomatta sanaakaan. Mutta tuli kissclose. Kun menin kotiin, hehkutin Kaidelle ja pelimieskriitikkokavereilleni internetissä että tein toisen kissclosen. Ehkä joskus vielä onnistun saamaan kissclosen tytöltä johon olen ihastunut. Se olisi varmaan tosi kivaa. Nämä kaverisuhteen tasolla olevilta tytöiltä saadut kisscloset on kyllä kivoja, mutta tuntuu että jos siinä olisi ihastumista mukana, se saattaisi olla vielä mahtavampaa.
Ainiin, olin pokaamassa myös viime viikonloppuna ja sain facebook-closen yhdeltä söpöltä lukiolaistytöltä ja sen lukiolaiskaverilta, joka sekin kelpaa mulle ulkonäkönsä puolesta. Ehdottelin niille, että voitais katsoa yhdessä euroviisujen suomen esikarsintaa ja ne oli siihen suostuvaisia joten sain sillä tekosyyllä pyydettyä niiltä yhteystiedot. Odotin aamuun ja lisäsin kaveriksi. Toinen hyväksyi 7 tunnin sisällä. Toisella kesti lähes kaksi vuorokautta, vaikka huomasin että hän oli mm. vaihtanut profiilikuvaansa sen ajan sisällä, joten hän oli kyllä ollut facebookissa, mutta ei hyväksynyt kaveripyyntöäni. Enpä tiedä mikä siinä sitten oli. Ne esikarinnat on vasta tammikuun puolessavälissä. Pitäisi ehkä keksiä joku treffi-idea ennen sitäkin.
Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen olen käynyt joka viikko vähintään kerr pokailemassa yökerhoissa. Olen mm. saanut yhdet treffit naisen kanssa jolta sain #closen edellisenä iltana baarissa. Lisäksi tehtiin silloin venue change toiseen yökerhoon.
Sitten olen saanut joka viikko ainakin jokusen cold approachin. Joinakin kertoina olen pysynyt seteissä useita minuutteja. Puolikin tuntia varmaan. Olen myös oppinut uuden hyvän openerin. Menen tyttöjen luo ja sanon näin: "Moi, saanko kysyä naisen mielipidettä?" Jos he vastaavat mitään, he vastaavat "joo" tms. Sen jälkeen sanon: "Sopiiko tää kravatti tän paidan kanssa?". Toisinaan he kovin ihmettelevät tätä kysymystä ja kerran jopa yksi kysyi että onko tää joku piilokamera. Sitten voin alkaa selittää vastaväreistä sun muusta sellaisesta. Ja jos se ei johda mihinkään, niin usein sitten esittelen wingmanin. "Tässä on Risto, tässä on...?". Toisinaan he ovat vähän epäkiinnostuneita, mutta suostuvat useimmiten kättelemään ja sanomaan oman nimensä josta sitten juttu saattaa lähteä liikkelle.
Olin taas eilen pokaamassa wingmanin ja Kaiden kanssa. Kaide sai jopa kinottua tyttöä pitämällä kädestä! Itse avasin kolme settiä. Ensimmäinen oli niin, että näin kun tyttö istui yksin sohvalla ja ympärillä oli paljon tilaa joka puolella. Menin sitten kysymään siltä, että onks täs vapaata ja osoitin paikkaa sen vieressä. Se sanoi, että se on varattu sen kavereille. Sanoin: "Selvä" ja näytin peukkua, hän hymyili, mä lähdin pois. Myös Kaide oli koittanut samaa tyttöä ja aiemmin samalla repliikillä ja tuloksella. Toinen oli sellainen, että näin Kaiden vieressä tytön yo-lakki päässä. Menin kysymään: "Saanko kysyä naisen mielipidettä?", hän vastasi: "Joo". Jatkoin: "Sopiiko tää kravatti tän paidan kanssa?". Hän totesi: "Enpä oikein tiedä. Miks sulla on kravatti?". Siihen minä: "Koska se on tyylikäs. Miks sulla on yo-lakki, valmistuitko just ylioppilaaks?". Hän siihen: "joo". Utelin: "No miten meni?". Ei kuulemma kovin hyvin: "Huonosti". Minua kiinnosti: "Miten huonosti? Itse kirjoitin C:n, ei kai niin huonosti?". Tämän jälkeen hän ei enää reagoinu minuun.
Kolmas setti oli niin, että huomasin Kaiden sargaavan kahden tytön settiä. Mentiin sitten wingmanin kanssa istumaan tämän kahden tytön setin viereesn sohville. Otettiin Trivila Pursuitti hyllystä, niinkuin muka alettaisiin pelaamaan sitä ja kyseltiin toisiltamma kysymyksiä sieltä. Kun Kaide lähti setistä, niin avasin tämän kahden tytön setin: "Moi, haluutteks pelaaTrivial Pursuittia meidän kanssa?". Hämmästyksekseni he vastasivat: "Joo :)". No me sit tehtiin kaks tyttöpoikajoukkuetta ja kyseltiin aikamme kysymyksiä toisiltamme. Välillä toinen tyttö lähti ja tuli takas ja sit yhdes vaihees molemmat meni baaritiskillä ja luulin että ne lähti kokonaan pois joten pakkasin trivial pursuitin takasin hyllyyn ja lähdin. Huomasin, että toinen oli pudottanut puhelimena ja vein sen sille ja lähin pois. Mut sit tajusin, et ne varmaan oli siinä baaritiskillä vaan hakemassa juomaa ja olisivat halunneet ehkä palata juttelemaan meidän kanssa. Mut siinä vaiheessa me oltiin jo lähdetty pois ja ei oltu ees muistettu hyvästellä ja toivottaa mukavaa illanjatkoa. Se vähän sieppas.
Lähdettiin kotiin ennen valomerkkiä, kun näytti että kaikki baarin parhaat setit oli käyty läpi.
Oltiin Ollin kanssa pokaamassa. Alotettiin yksistä vaihtaribileistä. Ei tehty mitään mainittavan arvoisia cold approacheja. Mutta kun oltiin lähtemässä, niin yks tyttö tuli avaamaan meidät ja kysy mistä ollaan. Tosi perusavaus. Itsekin käytän sitä paljon. Käskettiin arvaamaan ja se arvasi oikein. Juteltiin sen kanssa pitkään. Juteltiin elokuvista. Kyselin elokuvista sen kotimaasta ja onko sille koneella niitä. Se kertoi että lähettää linkin, Yritin vihjailla, että voitais perustaa joku leffakerho kolmestaan, että voitais kattoa elokuvia, mutta ei se tajunnut pyytää meitä katsomaan kotiinsa elokuvia.
Mentiin sen kanssa kolmestaan pihalle. Se sanoi että sen pitää käydä kotona, asui ihan jotain alle 100 metrin päässä. Olli jo hyvästeli sen, eikä varmaan edes tajunnut että oltais voitu keksiä joku tekosyy millä oisi päästy sen luo. Esim. "Haluisiks näyttää pikaisesti jotain niitä leffoja mitä sulla on? Jos tultais kanssa käymään sun luona." Jos oltais päästy sen luo, niin oltais voitu koittaa closettaa muutenkin kuin FB-closea, jonka Olli siltä jo sai.
Sitten mentiin toiseen paikkaan, yökerhoon. meni jonkin aikaa että löydettiin kohde. Sitten päätettiin että mä avaan ne. Mun piti psyykata itseäni siihen varmaan monta minuuttia ja keksiä joku hyvä openeri. Niinpä käytin sitä mun hyväks kokemaa openeria, että meen naisilta kysymään mikä ois hyvä tapa avata keskustelu. "Moi! Voinko kysyä teiltä naisen mielipiteen?" "Joo", "Onko teistä parempi että teille tullaan juttelee kännissä vai selvinpäin?" "Se riippuu,että mitä sanoo. Jos tulee sanoo että lähdetäänks panemaan niin se ei oo hyvä. Ei myöskään oo hyvä jos tulee kännissä sanomaan, että on kaunis, kun sitä ei sitten välttämättä usko". Kyselin sitten että mitä niille yleensä tullaan sanomaan ja oisko niille jotain ideoita keskutselun avaamiseksi. Sanoivat että voi kysyä mitä kuuluu. Sanoin siihen, että se ei vie keskustelua juurikaan eteenpäin. Sitten he sanoivat että voi kysyä miten päivä on mennyt. Se on niin hyvä, että voisin joskus koittaa sitä openerina.
Juteltiin sitten tälle kahden setille vaikka kuinka kauan, koko loppuilta itse asiassa. Olli olisi tehnyt heille parhaiden ystävien testin, mutta he eivät olleetkaan parhaita ystäviä. Olli teki heille kuitenkin 5 kysymyksen pelin, joka meni pieleen ja he voittivat. Minä tein heille "Mansikkapelto" -testin. Eli pyysin kuvittelemaan mansikkapellon eteensä. Sitten aidan sen ympärille, sitten että kuinka monta mansikkaa poimivat ja mitä tuntevat maanviljelijää kohtaan kun ovat syöneet mansikat. Heidän aitansa olivat suurinpiirtein aitahyppy-aidan kokoiset. Söivät kymmenittäin mansikoita ja kokivat että maanviljelijä oli tyytyväinen ja kaikki voittivat. Kerroin että aidan korkeus kertoo miten vaikeasti tavoiteltavia tms. ovat. Sitten tarkensin heidän avullaan, että kuinka pahoja muureja rakentavat itsensä ja muiden ihmisten välille. Mansikat sanoin symboloivan kuinka monta poikaystävää tai seksisuhdetta haluaisivat ja tunne maanviljelijää kohtaan tarkoittaa mitä tuntevat niitä miehiä kohtaan kun ovat harrastaneet seksiä.
Olivat vähän että oho-h. Toinen kertoi kuinka monta seksikumppania hänellä oli ollut (ei montaa) toinen ei kertonut, joten sanoin, että onko hänelle ollut sitten se 50 jonka sanoi mansikoiden määräksi ja koitin hymyillä että tajusi vitsiksi.
Olli negasi näistä sitä viehättävämmäksi katsomaansa kaveria sanomalla "Onko hän aina tällainen", kun tämä tyttö selitti väliin jotain kun Olli jutteli hänen kaverilleen. Tämä tyttö meni vähän hämilleen, mutta ei tuntunut pahasti loukkaantuvan. Itse en negannut enkä edes ajatellut.
Jossain vaiheessa menin tanssimaan tyttöjen kanssa, mutta ei se oikein sujunut vaikka koitin taas niitä tutkimuksen tanssiliikkeitä. He pian läksivät ja ajattelin ensin seurata, mutta sitten muutin mieleni ja jäin tanssimaan. Kun tulin pois lattialta, Olli oli yksin ja tytöt olivat karanneet (Äsh!). Olli sattumalta törmäsi niihin vielä ja menin mukaan taas settiin. Puhuivat siitä mitä seuraavaksi. Olli yritti jatkoja saada aikaan ja vihjaili aika suoraan että jatketaanko iltaa, mutta he eivät missään vaiheessa olleet siihen innokkaita. Olli kysyi FB-tietoja ja toinen tyttö antoi, mutta Ollin negaama tyttö ei antanut, vaan kirjoitti kolmen numeron sarjan ja "kiitos kivoista arvuutteluista :)". Olli kyseli, että mikä tämä numerosarja on ja se sanoi että se oli narikkanumeronsa. Olli sanoi, että hän on ilkeä kun teki niin, mutta koitin vähän sanoa väliin, että noh, ei nyt sentään. Mutta enpä tainnut ihan ääneen asti sanoa. Minä vielä pika-analysoin tämän tytön käsialan siinä, kun kerroin että olen opiskellut käsialan analyysiä, mikä oli aika pitkälti liioittelua.
Ei se siltikään lämmennyt. Oltiin mokattu varmaan jossain kohtaa. Kun lähdettiin niin nämä tytöt käveli mun perässä ja kysyin niiltä sitten että minne menevät. Etelä-kaupunkiin olivat menossa. Sanoin, että menen Pohjois-kaupunkiin ja he kyselivät että onkos se kaukana ja kerroin että ei niinkään, lähempänä kuin Kuokkala. En viitsinyt yrittää mitään jatkoja, kun he aika pitkälti olivat jo aiemmin torjuneet jatkoyritelmät Ollilta. Lisäksi he eivät itse yhtään suorempaa ehdotelleet mitään. Joten oletin, että heitä ei kiinnosta. Niinpä he menivät kahdestaan kohti kotiaan ja minä omaani yksin.
Illan saldo: 1. Yksi cold approach, jossa voitin approach anxietyn jälleen kerran. 2. Setti jossa pysyttiin koko ilta. 3. Kaksi FB-closea wingmanille. 4. Mansikkapelto-testiä koitettu ekan kerran ja Wingman koitti negausta ja 5 kysymyksen peliä.
Kävin taas galtsussa pokailemassa. Kaksi viehättävän näköstä tyttöä oli jäänyt profiilin vierailijoihin. Toinen oli aasialaisen näköinen joten vastasin sille: " :) sawadee khub, miks oot käynyt katsoo mun profiilia? Haluut mun kaveriksiko?"
Toinen oli hippimäisen näköinen ja oloinen söpö tyttö. Hänellä oli yksi kuva, jossa hän istui kivellä onkivapa veden yllä ja leuka nojaamassa olkapäähän ja katse kameraan. Näytti sympaattiselta. Sen avasin näin: "Voih, sympaattinen. (: Miksi kävit katsomassa mun kuvia? Haluutko mennä mun kanssa kalastamaan?"
Hän vastasi: "Voi kunhan eksyin ihmettelemään.^^ Mmm. Kalastamaan, seon mukavaa se ! Tokihan heti. Onhan meillä vene ja pelastusliivit?"
Jatkoin siihen: "Selvä~~ (Katso! Mäkin osaan aasialaisia hymiöitä!) Mä en kyl asu Kuopiossa, vaan Jyväskylässä. Vene ja liivit on saatavilla. Koskas oot tulossa? Tervetuloa~ ^^"
Johon hän: "Mie asuin kolme vuotta Jkl:ssä^^ Muutinpa sieltä poies reilu vuosi sitten. Mmm, jaa-a! En kuule osaa sanoa. Viimeistään pilkkikaudeksi!"
Jaa-a. No epäilen ettei se enää pilkkikaudella ota muhun yhteyttä jos tulee. Ei nyt ihan täysin onnistunut tällä kertaa, mutta ihan hyvää vastausta tuli.
25.09.2010 - 02:49 / Kategoriat: ei kategorioita
Tänään näin söpö tytön menevän pyykkitupaan, enkä avannut häntä. Myöhemmin hän käveli ohitseni kun kävelin samalla alueella enkä taaskaan avannut häntä. Minun täytyy kehittyä vielä, jotta voin avata jokaisen kiinnostavan tytön missä ja milloin vain.
08.09.2010 - 11:56 / Kategoriat: ei kategorioita
Koska tässä blogipalvelussa oli ongelmia henkilötietojen sensurointimahdollisuudessa kommenteissa, niin täytyi siirtää bloggaamaan toiseen paikkaan. Tästä löydät lukemaan blogiin, johon jatkossa kirjoitan.
Tänään olin pokaamassa Kaiden ja Suomen Mestaripuan (nimi muutettu) kanssa. Suomen Mestaripua oli käymässä paikkakunnalla ja Kaide oli pyytänyt että se vois opettaa meitä niin se sitten opetti.
Ekaks baarissa vesiselvänä mentiin juttelee tuntemattomille tyttöporukoille. Kaide meni eka kolmen tytön setille ja sai ainakin yhden nauramaan niistä mutta lähti pian pois. Mä alotin "helposta" eli yhden tytön setistä. Menin siihen, sanoin "moi" ja Mestaripuan ohjeiden antaman kyselyn jotenkin niin että "kavereiden kaa mietittiin, että mikä toi [paikallinen festivaali] oikein on, et onks hyvä". Se tyttö vastaili parhaansa mukaan, mut ei se siit tiennyt mitään ja sit ajattelin et en mä keksi mitään kiinnostavaa juteltavaa täst aiheest ja hyvästelin. Sitten Kaide teki lähestymisen kahden tytön setille ja katselin kauempaa ja huomasin että toinen niistä ainakin näytti tosi tylsistyneeltä lähestymisestä.
Mun vuorolla tein lähestymisen kahden tytön settiin ja taas alotin "Moi" ja Mestaripua ohjeisti mua tällä kertaa sanomaan jotain tähän suuntaan: "Arvailtiin kavereiden kaa minkä ikäsiä ootte. Sä oot 16 ja sä 17". Ne sano et "ei". Sit mä pyysin uuden arvauksen kattelin niitä ja arvasin 19 ja 20 tjsp. Ne sano taas ei mut ei mua enää huvittanut arvailla ja ne suostu sanomaan että 18. Mestaripua käski pysyy setissä kunnes ne ilmaisee kiinnostumattomuutensa ja heittää vaan jotain juttuu mitä vaan mieleen tulee, joten pysyin siinä vielä ja heitin jotain että "jaa, te sit oottekin just päässyt baariin juomaan... Mikä toi on? [osoitin toisen tytön punaista drinkkiä]", "Karpalolonkero", hän vastasi. Sit en oikein enää keksinyt mitään ja tytöt näytti siltä että "lähde ny jo meneen siitä". Joten palasin takaisin.
Tän jälkeen mentiin siihen taloustieteellismielisten nuorten suosimaan yökerhoon. Siellä ei ollut pahemmin sopivia settejä mutta Mestaripua availi sieltä täältä tyttöjä näytön ja opetuksen vuoksi. Sitten itse yritin yhtä kahden settiä, jossa tytöt olivat istumassa. Kävelin niiden viereen ja sanoin "moi, ootteks..." Ne eivät reagoineet joten jäin siihen seisomaan ja mietin että mitäs nyt. Palasin takaisin, jossa Mestaripua opasti että seuraavan kerran kannattaa kumartua niin että on enemmän samalla tasolla. Sitten avasin vielä yhden kahden setin, jonka Mestaripua osoitti, tällä kertaa hän ehdotti mielipideavausta, että kysyisin mikä olisi joku muu hyvä yökerho mihin voitaisiin kaverien kanssa vaihtaa. He vastasivat kiltisti, että riippuu mitä haen ja sanoin että joku sopiva mun ikäisille ja oloisille. He sitten taisivat suosittaa hieman vanhemman nuorison suosimaa paikkaa.
Seuraavaksi vaihdettiin sitten sinne hieman vanhemman nuorison suosimaan paikkaan, joka on ehkä myös jonkun verran taloustieteellismielisten, mutta jonkin verran sosiaalimielistenkin paikka. Täällä sitten tapahtui silleen, että kun oltiin kävelemässä sisään ekaan huoneeseen, niin vastaan tuli ihan viehättävä nainen, katsoin päin, piti katsokontaktin, sanoin "moi", hän hymyili, sanoin "Mitä...kuuluu?", johon vastasi jotain en muista mitä. Mutta miltei heti se oli kinoomassa mua ja kertomassa miten oon viehättävä, toki mä yritin kopioida sen kinot. Kosketin käteen, se alkoi koskettelee mua hiuksiin joten rohkaistun vähän ja eskaloin kinon sen hiuksiin. Tää on muuten aika kova juttu, kun jonkun puagurun mukaan tyttö on valmis suuteleen sua, jos se antaa sun kosketella hiuksiaan. Oisin siis päässyt tekee suuteluclosen, jos vaan oisin kysynyt!! Se lisäks sano että ei kannata olla nössö, että "ne ei saa pillua eikä mitään muutakaan", lisäks se kerto itsevarmuudesta ja miten se on tärkee. Kerroinkin sille sitten että mä en oo mikään nössö ja se tuntui olevan musta tosi viehättynyt! Sit sen piti mennä vessaan, vaikka se pitkittikin lähtöään jutellakseen mun kanssa. Tän episodin jälkeen Mestaripua kehui miten se meni tosi hyvin, mutta mun ois pitänyt tehdä #close, eli pyytää puhelinnumero. Kysyin sit et miten sen ois voinut luontevasti tehdä. "Mä voisin soittaa sulle". Oli sen ohje.
Seuraavaks oltiin siinä yhessä huoneessa ja Mestaripua pyys mua ottaan katsekontaktin huoneen nurkassa istuskeleviin kahteen ihan viehättävään tyttöön. Näin tein ja tunsin että ne katsoi mua kohti. Sitten kysyin Mestaripualta, että meenkö avaan sen setin ja Mestaripua kehotti tekeen niin. Mä sit menin ja avasin setin. "Moi", sanoin, "moi", vastasivat. "Mitä ... kuuluu?", kysyin. "Hyvää", vastasivat. Mestaripua oli antanut jonkun openeriehdotuksen, en muista mikä se oli. Taisin kysellä että miten tää paikka on profiloitunut, silleen ryhmien suhteen. He vastasivat että siellä on silleen niinku saalistusmentaliteetti, että kuumat kissat saalistaa miehiä tanssilattialta tai jotain. Tästä johdin keskustelun siihen, että jaahas, te täällä nurkassa olette vähän kuin väijyksissä valmiina hyökkäämään saaliseläimen kimppuun. Lisäksi juttelin jotain sosiobiologiasta ja miten se määrittää ihmisten käyttäytymistä tai jotain sellaista. Toinen jutteli mun kanssa paljon, mutta se, joka oli sinkku ei pahemmin juetllut mun kanssa. Sain hyvin juttua aikaan, koska se tyttö halus opiskella sosiologiaakin. Jossain vaiheessa sitten alkoi tuntumaan, että eiköhän tää riitä ja heitin sen Mestaripuan aiemmin antaman vinkin, että "mä voisin ..soittaa...sulle" Mutta sanoin sen tosi epävarmasti, epäluontevastii ja täysin sopimattomaan kohtaan ja kaiken lisäksi sille tytölle joka ei etsint seuraa, että ne tytöt tuntui menevän silleen puolustusasentoon ja ajattelivat, että mikä tyyppi toi nyt oikein on. Siihen asti se oli mennyt loistavasti. Sit mä jäin istuun siihen ja mietin että miten mä nyt pelastan tän tilanteen, en pelastanut vaan tuhosin vähän lisää kun aloin toistelee, et "varmaan pitäis lähtee tästä" "Mihinköhän ne mun kaverit meni", "mä nyt lähen sit, että..." "Me lähdetään vessaan", sanoivat he ja lähdin sitten siitä pois kanssa.
Juttelin sitten vähän aikaa Mestaripuan kanssa ja pari tyttöä tuli istumaan meidän viereiselle sohvalle ja Mestaripua ehdotti että avaisin ne. Menin sitten siihen niiden eteen ja heitin jotain, että "moi" ja Mestaripuan ehdottaman openerin, että "Tää on aika iso paikka, onks tää aina näin tyhjillään". "Ei tää yleensä". Tähän sitten heitin aiemmin oppimaa tietoa ja sanoin että ehkä se on se paikallinen festari mikä rokottaa kvijöitä tai jotain sinne päin. Sain vähän jotain juttua ja ne pyysivät minua istumaan viereensä ja että kutsuisin kaverini kanssa (eli Mestaripuan). Sanoin, että ei hän varmaan halua. Sitten puhuin jotain hymyistä ja kerroin että on tärkeää hymyillä ja kysyin hymyilevätkö he paljon johon vastasivat myöntävästi. Koska he huomauttivat että Mestaripua ei hymyillyt. En kyllä muista mitä sanoin syyksi että Mestaripua ei hymyillyt, en ehkä mitään. Kohta pöydän ohi käveli Kaide ja ajattelin, että loistavaa hänhän tuo tarvittavaa eloa keskusteluun kun pelkäsin että keskustelu menee tylsäksi. Mutta kun esittelin Kaiden, niin tytöt tuntuivat äkillisesti sulkeutuvan ja kysyin Kaidelta että pitäisköhän tässä irtautua. Kaide sitten lähti ja ihmettelin tyttöjen reaktiota ja kerroin, että Kaide on tunnettu mies, runoilija ja tv-tähti. Eivät olleet nähneet hänen TV-hetkeään eivätkä kuulleet runoistaan. Eikä musta tuntunut että ne ois kiinnostaneet mua enkä mäkään niitä, joten hyvästelin ne ja lähdin pois.
Kävin saamassa vielä vähän menestystä tanssilattialla, missä yksi viehättävä tyttö otti musta kiinni ja veti mun kravatista. Sanoin että se on kravatti koska haluan näyttää asialliselta. Otin kiinni hänen kaulakorustaan ja kysyin mikä se on. Hän sanoi, että hedelmällisyyden symboli, kysyin että minkä uskonnon ja hän sanoi ettei tiedä ja lähti pois. Harmin paikka, sillä olisi ollut miellyttävää kosketella häntä lisää.
Tässä oli mun menestykset. Paras pokausilta/yö tähän mennessä. Tein enemmän ja kovempia Cold Approacheja, kuin kertaakaan aiemmin ja sain ja annoin kovinta ja eniten yökerhokinoa ja eskalaatiota mitä koskaan. Ja kaikki tämä ihan selvänä.
[Lisäys 22.08: Kaide kommenteissa syventää Mestaripuan opetusmetodeista.]
|