Sitten viime päivityksen (joulukuu 2013) olen saanut seksiä usealta naiselta, pelkästään vuonna 2016 kuudelta. Olen myös seurustellut ja säätänyt. En kuitenkaan ole enää käyttänyt pua-temppuja vuosiin. Opin miten naisia saa edes silloin tällöin ja se onnistuu itselleni parhaiten ilman ulkoa opittuja pua-kikkoja, itse kokeilemalla mikä itselle toimii. En kirjoita enää blogia omista kokeiluistani. En keltään kuullut että olisi koittanut juttujani onnistuneesti. Enkä keltään, että olisi blogini ansiosta innostunut pua-hommista. En kenestäkään joka olisi muuttunut blogini avulla neitsyt-nörtistä terveen seksielämän omaavaksi. Eikä muutenkaan huvita kirjoittaa aiheesta, kun aihe herättää niin paljon kateutta ja vihaajia.

Jos kuitenkin on seksittömyyden, naisettomuuden tai miehettömyyden kanssa kamppailevia lukijoita, voin opastaa henkilökohtaisesti. Sähköpostini on [email protected].

Ilman Tinderiä muuten se alussa mainitsemani luku vuodelta 2016 olisi 1 ja ilman mitään nettideittejä 0. Että jos kuvittelit, että minusta on tullut taitava naturaalipokaaja, niin aika pitkälti on menty tuurilla kuin mikäkin AFC.