Viime perjantain ja lauantain välisen yön aikana kävin "lava"tansseissa.

Kaverini Timo oli kutsunut minut tansseihin ja etkoille luokseen. Olin aluksi aika epävarma osallistumisesta, enhän oikeastaan osaa edes tanssia, vaikka tanssimisesta ihan pitäisinkin. Kuitenkin sitten uskoin ihmisten vakuutteluita siitä, ettei siellä tarvitse osata tanssia ja päätin lähteä sinne kun kuuntelin netistä siellä soitettavaa musiikkiakin. Musiikki oli sellaista vanhempaa menevää musaa josta pidän.

Otin sitten mukaan neljä lonkeroa ja mansikkalikööriä ja lähdin kaverin luo läheiseen taloon. Aloitimme juomaan alkoholijuomiamme odotellessamme kolmatta kaveria, Lehmusta, joka on Timon kaveripoikia, jonka itse olin nähnyt kerran tai pari aikaisemmin.

Joskus kello kahdentoista aikaan, olin juonut pari lonkeroa ja kaverini ehkä yhden tai kaksi olutta enemmän, lähdimme juhannustansseihin lähibaariin.

Tansseissa soi hyvä musiikki ja nuoria naisia ja miehiä oli tanssimassa lavatansseja musiikin mukana kesämekoissaan ja kauluspaidoissaan. Aluksi sain vielä vähän tukiopetusta Lehmukselta miten tanssiaskeleet menevät, sitten menimme tanssilattialle. Timo sai hyvin naisia kanssaan tanssimaan, mutta itse en uskaltanut mennä hakemaan tanssitaidoillani, vaan lähinnä hakeuduin ryhmien lähettyville tanssimaan Lehmuksen mukana, josta sitten pystyi yrittämään inkluusioita ryhmän sisälle.

Jossain vaiheessa sitten juttelin yhden politiikkatyttötutun kanssa, jonka tiedän. Hän oli kaverinsa kanssa, joka oli eräästä toisesta puolueesta. Tunnistin hänet vaalimainosten perusteella Paju Peipoksi, ja kun kysyin osuinko oikeaan, niin hänpäs sanoikin jotain, että joo ja "sä olet Tarvo Häkki". Hieman hämmennyin että mistä se minut tunsi ja politiikkatyttötuttuni sanoi jotain, että Paju vihaa minua tjsp, Syy miksi hän ilmeisesti saattaisi "vihata" minua olisi se, että edustan poliittisella kentällä hieman eri ideologiaa ja monet luulevat että olen joku pahakin kapitalisti, vaikken edes ole,paha ainakaan vaikka markkinataloutta kannatan. Mutta hän sanoi, että ei hän minua vihaa ja vähän taisi halatakin sitten. Se on kiva juttu, ei kannata vihata ja mäkin tykkään hänestä, vaikka en olekaan kommari ja koitin osoittaa sen sitten koskettamalla takaisin.

Mutta kun bileissä oli edellisenä päivänä mennyt huonosti, niin nyt oli taas pelimiespäivän vuoro. Joten kun sain sopivan tilan ja ajan jutella yhden muun politiikkatytön, Kevätniityn, kanssa, jonka olin aiemmin tavannut, aloitin sitten keskustelun kysymällä miten meni edarivaaleissa. Hän ei tuntunut olevan järin kiinnostunut ja pian taisikin muistaakseni kääntyä poispäin, kun en keksinyt mitään lisää sanottavaa, joten sitten olikin pelimiesliikkeiden aika.

Ajattelin koittaa origamitemppua. Noukin lattialta paperinpalan ja aloin taittelemaan siitä origamia. Kevätniitty kysyi sitten jossain vaiheessa että mitä teen siitä ja sanoin tekeväni origamikurkea ja kysyin, että haluisiko hänkin oppia. Ja halusihan hän, joten taitoin hänellekin paperinpalan ja aloin selostaa miten tehdään origami. Samalla luoden fyysistä kosketusta häneen koskettamalla hänen kättään näyttäessäni hänen origamipaperistaan miten sitä pitää taitella. Kohta sitten oli origami valmis. Hänellä oli mukana myös kaveri, jonka kanssa tein myös origamin.

Origamien jälkeen hengasin sitten siinä Kevätniityn ja hänen kaverinsa lähistöllä ja kohta tarjosin salmiakkia. Kevätniitty on aika viehättävä ja kysyi minulta, että onko tämä joku vihje kun tarjoan salmiakkia, että haiseeko hänen hengityksensä. En kertonut, koska sehän oli hyvä negaus, sen sijaan sanoin, että en tiennyt että salmiakki auttaa siihen, luulin että purkka on se mitä tarjotaan pahaan hengitykseen. Jotain tuntia myöhemmin negasin kevätniittyä tarjoamalla purkkaa. Negaus on sitä, että pyritään saamaan viehättävä tyttö kohteliaisuuden ja itsevarmuutta alentavan viestin sekoituksella tuntemaan olevansa viehättävyydeltään lähempänä pelimiehen tasoa. Negaus on kuitenkin sellainen että siihen pitää luontevimman reaktion olla kiitos loukkaantumisen sijaan. Eli kohteliaisuus on päälimmäinen reaktion muodostaja ja itsevarmuutta alentava viesti lähinnä tiedostamaton piiloviesti.

Uskomatonta kyllä, mutta tuntui että Kevätniitty ja hänen kaverinsa taisivat pitää minusta, ainakin Kevätniitty tuntui nyt olevan paljon kiinnostuneempi juttelemaan minun kanssani ja hengailemaan samassa ryhmässä. Mutta suuremman vaikutuksen minuun teki kyllä silti Kevätniityn kaveri. Hän jotenkin tuntui vielä enemmän minun tyyppiseltäni, järkevältä, introvertiltä/ujolta, kivalta ja myös arvoiltaan vihreältä, jota kanssa arvostan. Hän oli myös jollain tavalla kasvissyöjä, mikä on yksi kiinnostusta lisäävä seikka myös.

Mutta mikä minua kaikkein eniten hänessä hämmästytti oli se, että hän kysyi minulta että asuinko joskus X-talossa yhdellä asuinalueella. Asuin siellä lukuvuonna 2005-2006. Hän sanoi muistavansa minut sieltä ja sanoi asuneensa samassa kerroksessa kanssani. Itse en tosiaan muista ketään samassa talossa asunutta neljän vuoden takaa, joten ihmettelin miten hän voi muistaa tuollaista.

Juhannustanssit loppuivat ja päätimme mennä jatkoille politiikkatuttuni Marko Kangaspellon luo. Myös Kevätniityn, hänen kaverinsa, Timon, Lehmuksen ja joitain muita saimme tulemaan mukaan.

Jatkoille tulin Timon kautta, josta kävin hakemassa vaatteeni ja muut kamani joita en halunnut jättää narikkaan. Kun tulin Markon luo, niin menin  sitten istumaan sohvalle Kevätniityn kaverin viereen kun Marko oli mennyt siitä paikalta hakemaan juotavaa tai jotain. Taas täytyi käyttää pelimieskikkoja kun en keksinyt taaskaan mitään juteltavaa kuten en yleensä koskaan muutoinkaan kenenkään muunkaan kanssa. Siispä kerroin että NLP:n mukaan ihmisen ajattelutavat pystyy näkemään silmistä ja katselin häntä silmiin ja pyysin ajattelemaan jotain näköhavaintoja kuten vaikka kotinsa katon väriä tai lapsuudenkotinsa tapettia. Hänen silmänliikkeensä eivät kuitenkaan menneet yksi yhteen NLP teorioiden kanssa, joten sanoin, että eipä se tainnutkaan toimia. Ja kerroin miten sen olisi pitänyt mennä.

Seuraavaksi koitin sitten käsiala-analyysiä ja sanoin hänen olevan järkevä ja ei kovin ulospäinsuuntautunut, muttei aivan sisäänpäinkääntynytkään. Eikä mitenkään yli-itsevarma muttei huono itsetuntoinenkaan. Yms.

En tiedä miten ne tehosivat joten koitin myös pelimiestemppuja joita olen oppinut "kuinka saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" -kirjasta. Eli toisin sanoen yritin etsiä puheenaiheita joista hän oli kiinnostunut ja sitten yrittää jutella niistä jotain. Hän oli ollut vaihdossa joten siitä sitten puhuttiin ja sanoin sanoja hänen vaihtokohteensa kohdekielellä jotka tarkoittavat moi ja miten menee. En tajunnut sanoa yhtä fraasia, joka tarkoittaa olet niin kaunis. Nimittäin se olisi ehkä ollut hyvä peliliike sanoa. Ja kyllähän hän viehätti minua luonteensa lisäksi myös ulkoisesti. Mutta vaihtokohdemaasta sitten siirryttiin puhumaan sen musiikista ja pyysin että haluaisiko hän ehkä jakaa minulle jotain kyseistä musiikkia, vaikka youtube -linkkejä tms. ja kun sanoi, että käy se niin kysyin että onko jotain yhteystietoja ja hän antoi facebook-osoitteensa jonka sitten kotona lisäsin.

Tämän keskustelun aikana myös sain tietää hänen ruokailutottumuksistaan, että hän ei jaksa itse useinkaan laittaa ruokaa ja että on kasvissyöjä silloin kun se hänestä on kiinni, mutta syö tarjottaessa lihaakin. On siis mahdollista että ehkä voin kutsua hänet joskus kokkailemaan vegaaniruokaa kanssani, mutta sen suhteen olen vähän epävarma josko hän pitää kokkailusta vai josko hän ei vaan kotonaan jaksa tehdä ruokaa.

En taida tehdä mitään liikkeitä sen tytön saavuttamiseksi, kun pitäisi kandikin saada valmiiksi ja muutenkin olen oikeasti niin ujo ja epävarma vielä.

Jossain vaiheessa jatkoja hän sitten lähti kotiin Kevätniityn kanssa enkä saanut täysin selville edes että pitikö hän minusta ja jos piti niin miten paljon. Myöhemmin Markon piti mennä nukkumaan ja myös muut lähtivät koteihinsa, paitsi Timo ja Lehmus ja yksi kolmas poika jotka jatkovat seuraavissa jatkoissa aamukahdeksaan asti.

Tällä kertaa en saanut yhtään poskisuukkoja ja Kevätniityn kaverilta vain kättelyn ja laimean halauksen. Mutta silti tuntui, että oli ihan hyvä ilta ja minusta pidettiin. Kyllä pelimiesjutut toimii.